Onko jollakulla jäänyt tänä kesänä kuulematta yrityksestä nimeltä Nova Group tai sen Nova-alkuisista tytäryhtiöistä? Tuskin. Nimi kun on ollut esillä uutisissa kaikissa tuuteissa päivittäin.

Nyt iltalehdet kirjoittavat kilvan Ilkka Kanervan 60-vuotissynttäreistä, jonka rahoitukseen Nova osallistui ostamalla Suomen suunta -seminaariin lippuja 17000 eurolla, ikään kuin synttärilahjana. Onko jonkun mielestä omituista, että yritys osti seminaarilippuja ja se oli tavallaan synttärilahja? Itse olen näkevinäni ketunhännän vilahtavan jossain.

Monissa yrityksissä ei ole lainkaan epätavallista, että kun siellä järjestetään vaikkapa toimitusjohtajalle synttärijuhlat, palkatut juhlanjärjestäjät kerjäävät rahaa juhlia varten yrityksen alihankkijoilta. Nämä maksavat sopuisasti, etteivät liikesuhteet kärsisi.  

Kanervan juhlien järjestelyissä toimittiin hienovaraisemmin ja rahoitusta varten pistettiin myyntiin seminaarilippuja. Rahoitukseen osallistuneet yritykset merkitsivät kirjanpitoon pr- tai koulutuskuluja. Lahjansaaja kirjasi tulot - niin, mikä on yksityishenkilön ikioma seminaari kirjanpitomielessä?

Olisi kiinnostava tietää, oliko lippuja myynnissä jokin tietty määrä ja oliko lipuille määritelty hinta. Paljonko seminaariliput maksavat? Olisiko 100 euroa sopiva hinta? Silloin Nova olisi ostanut 170 lippua. Onko se paljon vai vähän? No, ei kai se ole paljon, jos lippuja jakaa vaikkapa kaikille hyville asiakkaille. Saattoiko Kanervan juhliin sitten osallistua kuka tahansa, joka sai lipun Novalta tai muulta rahoittajalta, eli valitsivatko rahoittajat juhliin osallistujat?

Seminaari kuulemma tuotti enemmän kuin mitä synttärijuhlat maksoivat, ja tuottoa jäi yli 100000 euroa.

Kun nyt median mukaan Novan konkurssipesässä pohditaan, pitäisikö Kanervan seminaarilippuihin menneet rahat periä takaisin, Kanervan mielestä rahat eivät tulleet hänelle. Kuitenkin Iltalehdessä 25.7.2009 Kanerva kertoo lahjoittaneensa rahat hyväntekeväisyyteen ja toteaa: "Tuon tason lahjoitus ei ole ihan jokapäiväistä yksityishenkilöltä. Olen melko ylpeä siitä."

Kanervan mielestä rahat eivät siis tulleet hänelle henkilökohtaisesti, mutta kun hän toimi lahjoittajan roolissa, lahjoitukset menivät yksityishenkilöltä, eli häneltä. Olisiko tuossa jokin ristiriita?  

MamaIRL vaan kyselee ja odottaa vastauksia...