Liian aikaisin sataneet lumet sulivat pois ja pääsee jatkamaan kesken jääneitä syystöitä. Synkän pimeyden ja verkkaisen sateen innoittama lähdin katsastamaan pienen ajomatkan päässä olevaa kansainvälisen ketjun puutarhamyymälää. Tarkoituksena oli hankkia alennuksella sipuleita maahan pantavaksi. Kai nyt tähän aikaan niitä pitäisi vielä löytyä ostoskoriin, halvalla? Ainakin täällä etelärannikon tuntumassa. Eihän tänne lumi yleensä tule kuin vasta seuraavana vuonna.

Ja pah! Ei löytynyt sipuleita, vaikka täikamman kanssa etsin. Kurkistin uteliaana puutarhapihallekin, mutta siellä pullistelivat vain valtavat kuusiröykkiöt. Niitä oli satamäärin!

Sisätiloissa oli tilpehöörien määrä kasvanut. Kauhistuneena katselin toinen toistaan rumempia, isonenäisiä, punatakkisia partasuita, joista suurimmat olivat melkein miehenmittaisia. Ne olivat ainakin yhtä kauheita kuin puutarhatontut, mutta isompia!

Ostaako niitä joku?