Lapset toivovat satujen käyvän toteen. Pieninä ollessamme haaveilimme veljeni kanssa joulukirkosta. Pyysimme vanhempiamme lähtemään kanssamme kirkkoon, mutta he eivät halunneet. Kun olimme noin 10-vuotiaita, saimme luvan mennä sinne kahdestaan.

Aikaisin aamulla lähdimme pakkaseen, pimeälle tielle kävelemään vanhempien jäädessä nukkumaan. Kirkolle oli parin kilometrin matka. Saavuimme tunnin myöhässä, sillä vanhemmat olivat arvelleet alkamisajan väärin. Meitä jännitti ihmisiä täynnä oleva valaistu kirkko, mutta hiivimme hiljaa takimmaiseen penkkiriviin. Odottelimme toivorikkaana saavamme laulaa joululauluja, mutta kuulimme vain urkujen soittoa. Pian havahduimme. Kirkossa kiersi kolehtihaavi, jonne näimme ihmisten laittavan rahaa. Hätäännyimme, kun meillä ei ollut yhtäkään kolikkoa, jonka olisimme voineet pudottaa lähestyvään haaviin. Yhdessä tuumin livahdimme karkuun.

Se vartin joulukirkko ei ollut vaivan väärti!