Osuin sattumalta sunnuntai-iltana YLEn ykkösdokumenttiin Eläkeläisten tehdas. Se jäi askarruttamaan mieltäni, ja koska näin sen vain osittain, katsoin sen uudestaan Areenalta.

Ohjelma kertoi bostonilaisesta perheyrityksestä Vita Needle, jossa valmistetaan laboratorioruiskuja. En huomannut kerrottiinko, kuinka monta työntekijää yrityksessä on. Se kuitenkin kävi ilmi, että työntekijöiden keski-ikä on 74 vuotta! Vertailun vuoksi arvioin, että suomalaisissa yrityksissä keski-ikä pyörii 40 vuoden kummallakin puolella.

Kun keski-ikä on yli 70 vuotta, se tarkoittaa, että siellä työskentelee sitä nuorempia, mutta myös paljon vanhempia ihmisiä. Kävikin ilmi, että vanhin työntekijä on 96-vuotias! Seurasin ohjelmaa epäuskoisena.

Yrityksessä ikääntyminen ei todellakaan ole ongelma, päinvastoin, kokemusta pidetään arvokkaana. Tehtaanjohtaja uskoo ikäihmisten olevan hyviä, tehokkaita ja uskollisia työntekijöitä, ja yritys on palkannut eläkeläisiä nyt viisi vuotta.

Kun on seurannut suomalaisten yritysten henkilöstöpolitiikkaa, jossa kaikki yli 45-vuotiaat siirtyvät ulosmenoraiteelle, oli kuin olisi katsonut tieteiselokuvaa. Suhtautuminen ikäihmisiin lienee silti samanlaista muuallakin, ainakin päätellen työntekijöiden sanoista: "yleensä eläkeläisiä kohdellaan halveksivasti", "nyky-yhteiskunnassa vanhaa pidetään hyödyttömänä" tai "ikäihmisten arvoja ja osaamista pidetään vanhentuneina".

Ikäjakauma oli tehtaassa aikaisemmin 35-40 vuotta, eli nykypäivän yritysmaailmasta katsoen hyvä. Ongelmana oli kuitenkin se, että työ ei ollut riittävän kiinnostavaa tai haasteellista nuorille. He lähtivät pian pois uusien haasteiden perässä, tai hutiloivat ja joutuivat lähtemään pois.

Tehtaanjohdossa huomattiin, että luotettavat seniorit halusivat töihin. Koska yrityksessä oli monenlaisia tehtäviä, työtä löytyi vanhoillekin. Katselin, miten vanhukset työskentelivät leppoisasti ja verkkaisesti. Hyvä työmoraali kuitenkin näkyi: taukoa ei sopinut pitkittää ja kellokortti leimattiin ajallaan. Edes sairauspoissaoloja ei juurikaan ole, vaikka voisi toisin luulla.

Tehtaanjohtaja tähdentää, että vaikka työpaikan ilmapiiri muistuttaa olemista olohuoneessa, niin tavoitteena oli tehdä hyvää työtä ja menestyvää liiketoimintaa, ei toimia hyväntekeväisyyslaitoksena. Hän oli kuitenkin tajunnut asian, joka nykyisessä työelämässä on usein unohtunut: jos ihmiset ovat onnellisia työssään, he ovat myös tuotteliaampia.

Katselin ja kuuntelin yli 80-vuotiaita työntekijöitä. Heidän sanomansa ei lainkaan poikkea kenen tahansa nuoremman puheista, kun he toteavat, että "on mukava oppia uutta" tai "koko ajan oppii uutta, ei iällä ole väliä".

Tuotantopäällikkö kertoo, että on yleinen virhe ajatella, että vanhusten hitaus olisi ongelma. Kun tuotantoprosessi jaetaan pieniin osiin, niin useampi ihminen kykenee tekemään useampia osia. Ja jos ihmisiä on tarpeeksi, syntyy riittävän nopeaa jälkeä.

Suomalaisissa yrityksissä tunnetaan joustavan työajan käsite. Yleensä se joustaa pari tuntia aamusta ja pari illasta, joiden rajoissa tietty tuntimäärä pitää tehdä.

Tässä tehtaassa on käytössä TODELLA joustava työaika! Se merkitsee sitä, että työaika joustaa työntekijän mukaan esimerkiksi niin, että 96-vuotias tekee töitä vain tunnin päivässä. Yksi päälle 80-vuotias ei tee töitä keskiviikkoisin eikä perjantaiaamuisin, koska on silloin taiji-tunneilla. Toinen puolestaan tekee leipurien työaikaa. Joustava työaika ei vaikuta tuottavuuteen - ainakaan heikentävästi - ja uskon, että tästä löytyisi ratkaisumallia myös suomalaisten työurien pidentämiseen.

Työvoiman hankintapolitiikan muuttamisen jälkeen ketään ei ole irtisanottu. Mutta työssä saa olla vain niin kauan kuin pääsee portaat ylös. Vita Needlen työntekijät eivät myöskään lähde hakemaan muualta uutta työpaikkaa. Se on työuran viimeinen pysäkki.

Kun työssä on iäkkäitä ihmisiä, kuolema tulee osaksi työelämää. Siellä saatetaan ihmisiä hautaan useammin kuin monessa muussa yrityksessä. Mutta menetettyjen tilalle he pestaavat uusia vanhoja ihmisiä.

Minusta tuo kuulostaa elämältä, työelämässä!