Kuuntelin eilen toisella korvalla Radio Suomen ajanhallintailtaa. Olen paljonkin miettinyt aihetta, kun siihen niin usein törmää. Voiko kiireen taltuttaa?

Useimmiten ajanhallinnan käsite liitetään työhön. Työssä on kiire, työstä ei voi irrottautua, työ venyy vapaa-ajalle, työ nielee vähitellen ihmisen kokonaan. Todetaan, että työssä olevien työkuorma on kasvanut, ihmiset hautautuvat töiden alle, työntekijät eivät ehdi keskittyä mihinkään kunnolla ja lopulta he palavat loppuun elleivät ole sitä ennen ymmärtäneet lähteä sapattivapaalle.

Keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että vaikka tekniikka onkin hienoa, niin meilejä ei pidä tarkistella jatkuvasti. Ja vaikka tulisi paniikki jo pelkästä ajatuksesta, ettei ole joka hetki tavoitettavissa, kännykänkin voi pistää joskus kiinni. Samoin todettiin, että pitäisi keskittyä yhteen asiaan ja tehdä se valmiiksi. Valmiista työstä voi tuntea tyytyväisyyttä ja seuraavana päivänä on helpompi lähteä töihin, kuin jos olisi seitsemän asiaa kesken. ”Pitää palastella työ, varata aikaa tehtävälle ja keskittyä”, todettiin.

Ohjelmassa pyöriteltiin samoja faktoja kuin ajanhallintakeskusteluissa yleensäkin. Totta joka sana, mutta silti jäljelle jäi vain epämääräinen pilvi moneen kertaan todettuja asioita. Missä piilee ajanhallinnan ydin? Onko se maailmaa valloittavassa tekniikassa, organisaation rakenteissa tai kellokorteissa? Vai onko se työpaikan erilaisissa ihmisissä?

Kysy keneltä tahansa, kaikilla on kiire. Olen tavannut ainakin näitä kiireisiä tyyppejä:

- On energisiä ja tehokkaita ihmisiä, jotka pystyvät pitämään pyörimässä monta asiaa kerrallaan kuin jonglöörit lautasia. He hallitsevat kalenterinsa, vaikka se on täynnä, sillä he osaavat myös valikoida ja delegoida. Heillä on usein kiire. Heitä ei ole paljon.

- On myös niitä, jotka näyttävät tehokkailta, jotka ovat monessa mukana ja joiden kalenteriin on kasaantunut paljon menoja. He ovat usein verbaalisesti lahjakkaita ja viettävät pitkiä aikoja lounaan, kahvin ja netin ääressä, ja valittavat kuinka kiire heillä on. He ovat työpaikan näyttelijöitä.

- On niitäkin, jotka tekevät täsmälleen sen, mikä työnkuvauksessa sanotaan ja kiemurtelevat irti ja kieltäytyvät kaikesta muusta, mitä eteen tulee. Pakollisen työn rinnalla he toteuttavat omia juttujaan. Tietysti heilläkin on kiire, jos kysytään.

- Jokaisella työpaikalla on lisäksi puurtajat, jotka tekevät pakollisia, tylsiä töitä, joita kiireiset eivät ehdi tehdä. Heillä on paljon töitä ja heillä saattaa olla aikapula. Toisaalta voi olla, että heillä on vain vaikeuksia järjestellä kasaantuva työ järkevästi.

- Joiltakin työpaikoilta löytyy niitä, joita flow, rentorullaus, kuljettaa. Heillä on aikapula kaiken muun suhteen paitsi rentorullauksen tuottavaan työhön.

- Kaiken lisäksi työpaikoilla on heitä, jotka koittavat näyttää kiireisiltä, vaikka töitä riittää vain muutamaksi tunniksi päivässä. Heitä työn vähyys saattaa ahdistaa ja turhauttaa, mutta he eivät pysty tunnustamaan siitä.

Herää kysymys, miksi kaikilla pitää olla ahdistava aikapula ja loputon kiire. Tietysti siksi, että se kuuluu asiaan!

Ryhmäpaine vaikuttaa työelämässä niin, että kaikkien on käyttäydyttävä samalla tavalla. Kun ihmiset puhuvat työpaikalla kiireestä, he elävät silloin työpaikan kulttuurin mukaisesti ja luovat samalla työpaikan henkeä. Kukaan työpaikkansa säilyttämisestä kiinnostunut ihminen ei halua joutua tuon piirin ulkopuolelle. Kiire talttuu, kun yritysten kulttuuri muuttuu.