Ei ole ollut kunnon herätyksiä, mikään ei tunnu miltään. Tänään tartuin vihkoon, jonne olen kirjoitellut keväällä 2002. Valaistuin. Maaliskuun lopulla olin kirjoittanut näin.

”En kehtaa tätä kenellekään tunnustaa tai kertoa: kaivattu vapaani on mennyt saamattomaan olemiseen, ikkunasta tuijotteluun ja – pahinta kaikessa – pasianssiin. Kesken pelin mieleni valaisi yht’äkkiä ajatus: nythän on kevättalvi pahimmillaan! Maaliskuun aurinko paistaa kirvelevän kirkkaana ja paljastaa masentavasti kaiken kaameuden talven jäljiltä. Yleensä tähän aikaan vuodesta synkistyn ja väsyn ihan tolkuttomasti. Lopulta sairastun. Viime vuonna rupesivat korvat soida ja kuulo kadota. Aikaisemmin kevätongelmat olivat tavallisempia: iskiasta, flunssaa, päänsärkyjä ja sen sellaista kurjaa. Uskon, että jonain keväänä päiväni päättyvät. Sen valohoito on minulle kuolemaksi, olen siitä varma. Mutta nyt siis pelkkää saamattomuutta, eli hyvinhän tässä menee!”

Tänään tajusin, että on sama aika vuodesta. Viime vuonna näihin aikoihin minut vietiin piipaa-autolla lasarettiin, mutta nyt pelkkää saamattomuutta. Siis hyvin menee ja näillä mennään! 

Rentouttavaa pääsiäisaikaa!

---

6.4.2010: Kiitos Riitalle ja Anulle huomioista! Täältä löytyy Saima Harmajan Huhtikuu.