Terveiset maaseudun tropiikista! Siellä ei pääse juuttumaan television tai netin ääreen, kun niitä ei ole. Lehtiäkään ei tule. On vain radio ja irtonumeroina hankitut iltapäivälehdet, joten mitään järisyttäviä asioita ei tullut herättelemään lomapäätä.

Radiosta tuli viikko pelkkää urheilua, joten se oli lopulta pakko pistää kiinni. Sitä ennen kuuntelin, miten urheiluselostajat kertoivat kävelyn etenemistä. Äimistelin, miten ihmeessä niillä riittää puhuttavaa raportoidessaan televisioruudun tapahtumia radioon. Yksi kävelee ja toinen kävelee perässä ja sitten otetaan juotavaa ja jäitä lippalakkiin ja taas jatketaan kävelyä. Selostaja vaihtui lennossa. Ja tätä kesti tuntikausia! Kyllä ne pojat työtä teki, mutta haloo, Yle! Ketä kiinnostaa? Ja, ihan totta, kuka haluaa maksaa monen urheiluselostajan matkat maailmalle radioselostuksen takia?

Iltapäivälehtien varassa oleminen on kokemus sinänsä. Kun ei ole uutisia, niin niitä tehdään väkisin.

Helle oli joka päivä ja sen mukana tuli kärsimyskertomuksia työpaikoilta ja muualta. Kaikenlaisille ihmisille oli tapahtunut jotain järisyttävää, kuten ero tai uusi rakkaus. Ns. yllätyserosta riitti uutista useammaksi päiväksi ja siirappia herttasarjan tyyliin: ”Se alkoi kauniisti runsas vuosi sitten, ensin ystävyydestä ja sitten se muuttui pikkuhiljaa rakkaudeksi… Tarkoitus oli viettää elämä yhdessä. Toisin kävi.” Yökkistä!

Onneksi sitten tuli Asta ja sen jälkeen Veera. Iltapäivälehdille tuli vaihteeksi oikeitakin uutisia, kun ensin Asta teki pahojaan ja miehet joutuivat korjailemaan jälkiä ja sitten Veera sotki kaiken uudelleen.

Lopulta koitti suomalaisen neronleimauksen kisapäivä ja saunottiin kilpaa. Niin täältä maailman perähikiältä syntyi laajemminkin kiinnostava uutinen. Ihmeellistä, kuinka sitä osataankin aina uudella tapaa herätellä kesken hiljaisinta uutisaikaa!