Okei, mä snaijaan kyl mitä muuall Suomes puhutaa, mut niit kaikenlaisii murteit on kyl ältsin vaikee lukee. Tai no, oikeestaa mun ekan miehen mummolas jossain Pohjois-Karjalan korves, mä en kyl oikee hiffannu ees puhetta. Ku mä kysyin mummolta, missois mölöö ni se sano et ”meehä sie hakee jiäkuoppilosta!”. Mä: ”tä?” Mummo: ”jiäkuoppilosta!” Tota sit jatkettii jonku aikaa ennenku hiffasin mitä se meinas.

Mä bunkkaan nyt stadissa. Vaik oikeestaan tää ei oo oikeeta stadia, ku tää on niin pohjosessa. Mun mielestä stadi on siin steissin ympärillä. Vaa stadissa on sporia, et oikeestaa voissanoo, et stadi on siäl misson sporia. Jos mä lähen täält stadiin, ni täytyy mennä dösällä ja se kestää melkee nii kauan ku jostain landeltaki. Yleensä mä kuitenki tsöraan autolla pari kilsaa ja meen stokella. Se on paljo iisimpää.

Snadina mä bunkkasin Lepuskissa eli landella. Vaik se on iha siin Pitskun vieres ni lande mikä lande. Kylhä mä joskus isompana skidinä eli teininä sit loikkasin stadin puolelle Pitskuun ja löysin siält kundikaverin ja ehkä toisenki. Kaimä olin ihan hyvän näkönen gimma jolloli oma staili ja olihan meil sama kieli bamlaa ja heittää läppää. Mut aina jotenki otti aivoon, ettei bunkannu stadissa vaan just siinä mist bönde alkaa lännes, eli Espoos. No, myöhemmin sitä sit rupes pyörii ihan oikee stadis eikä missää Pitskus tai edes Munkas.

Oikeestaan aika ihme juttu, et sit sitä rupeski puhuu eri tavalla ja jotenki funtsii, ettei sitä viitti turhaa ärsyttää landepaukkui puhumalla omalla kielellä. Jotenki sitä vaa oli hiffannu et niit otti aivoon kun ne tajus, et joku on stadista. Mut onhan se todettu, et stadilaiset on tosi höveleit: ne kuuntelee muitten murteit ja koittaa sit itte puhuu jotain yleiskieltä.

Mul esimerkiks oli yks duunifrendi Salosta (ihan tosi te salolaiset!) ja must se puhu tosi kliffasti. Must oli aina ältsin kliffaa kuunnella sitä. Se kieli teki siit jotenki tosi symppiksen. Mut annas olla, jos mä sit innostuin itteki puhuu ja lipsauttaa omaa kieltä niinku mulle joskus käy, ni kuinkas kävi? Mä sanoin vaikket: ”mun sontsa unohtu himaan”, ni se katto mua tosi pitkään. Ja kylse joskus sanoki mulle, et mun kieli on rumaa. ”Vaik kyl mää ymmärräsua!”, se sit pehmensi tuomiotaan.

Ja lukijoille tiedoks, et skrivasin tällai vaan tän kerran, kun teki mieli koklata.