Varoitan teitä muutamia lukijoitani heti alkajaisiksi, että nyt kirjoitan asiasta, josta en osaa kirjoittaa. Ymmärrän syynkin: suhtaudun asiaan voimakkaalla tunteella. Niinpä pyydän jo etukäteen kommentteja ajatusteni selkiyttämiseksi, kiitos!

Olen pikkutytöstä alkaen käynyt kirjastossa ja opin siellä rakastamaan kirjoja. Siellä oli äänetöntä, sillä hiljaisuus oli ehdoton vaatimus. Pienikin lapsi ymmärsi, että on oltava keskittymisrauha, kun tutustuu siihen sivistykseen ja käsittämättömään tietomäärään, mitä kirjasto huokui.

Luin juuri paikallislehdestä, Vartista, Malmin kirjastonjohtajan, Maija Kukkosen, eläkehaastattelun. Hän kertoo, että tietotekniikka ei ole vähentänyt asiakkaiden ja henkilökunnan kontakteja, vaan itse asiassa antanut henkilökunnalle lisäaikaa opastaa asiakkaita lainausautomaattien käytössä.

Tuossa lauseessa on vaikka kuinka monta kohtaa, johon tekisi mieli tarttua, mutta en nyt tartu kuin keskeisimpään eli siihen, että tietotekniikka on vallannut kirjastot. Se on tullut hitaasti, mutta varmasti.

Kaikissa asioissa on puolensa ja kuten Malmin kirjastonjohtajakin kertoo, he kohtaavat siellä kouluikäisiä peliriippuvaisia, joille joutuvat laittamaan rajoituksia pelaamiseen. Toisaalta tekniikka valvoo, että itsepalveluautomaateilla alaikäiset eivät voi lainata K-18 leffoja.

Maailma on muuttunut. Ei kirjat, vaan tietotekniikka ja internet vetävät lapsia ja nuoria kirjastoon.

Käyn kirjastossa edelleen säännöllisesti. Joskus istun siellä lukemassa lehtiä. Lähistöllä on monta nettipäätettä ja niiden ääressä on usein lapsia tai nuoria. Tällä kertaa paikalla oli noin 10-vuotiaita poikia. Yleensä keskityn lukemiseen ja suljen ympäristön ulkopuolelle. Nyt jostain syystä nostin katseeni ja näin kuvaruudun, jota pikkupoika tuijotti silmät pystyssä. Ruudussa oli kovaa pornoa, ja sen mitä äkkiseltään huomasin, siinä naitiin kaikin päin.

Ajatukseni tärähtivät täysin sekaisin. Suljin silmäni, laskin katseeni takaisin lehteen, mutta en nähnyt juurikaan mitään. Kysymykset vilistivät päässäni: "onko tämä tavallista?", "tietääkö kirjastoväki, mitä täällä tapahtuu?", "onko tämä arkipäivää?", "millainen koti noilla lapsilla on?", "pitääkö minun puuttua asiaan?", "millaiseksi nuo lapset kuvittelevat seksin?", "miten nuo pojat tulevat kohtelemaan tulevia tyttöystäviään?", "olenko kuin en olisi nähnyt mitään?", "eikö aikuisen pitäisi puuttua asioihin, joissa hänellä on parempi arvostelukyky kuin lapsilla?", "eikö noissa koneissa ole mitään pornosivuestoja?", "ovatko vanhemmat puhuneet seksistä tai pornosta lapsille?", "eikö olisi kaupungin velvollisuus huolehtia oman organisaationsa lastensuojelusta?", "onko se sivullisten tehtävä?", "pitääkö minun puuttua asiaan?", "MIKSI HEMMETISSÄ TÄMÄN PITI OSUA JUURI MINUN KOHDALLE, niin että joudun yllättäen kohtaamaan ja kokoamaan tällaisen eettisen palapelin?"!

Sain palapelini kiperien kysymysten jälkeen jonkunlaiseen malliin, keräsin kamppeeni ja menin poikien luo, jotka salamana klikkasivat ruudun puhtaaksi. Sen jälkeen menin kutsumaan kirjaston henkilökuntaa paikalle, jolloin pojat juoksivat karkuun.

Ehkä silti eniten kaikessa järkytti kirjastovirkailijanaisen reaktio. Hän vaikutti tympääntyneeltä ja haluttomalta tarttua asiaan. Hän sai minut tuntemaan itseni auttamattomaksi häiriköksi, kun menin sanomaan (lue: kantelemaan) pikkupoikien katselevan internetpornoa ja kaiken kukkuraksi sain vieressä olevat tytöt purskahtamaan hämilliseen kikatukseen.

Siis hei, olenko niin toissapäiväinen, että en vain tajua nykyaikaa?

Lost in Library – se on tunnelmani vieläkin. Jotenkin tuntuu, että haluaisin vieläkin tehdä asialle jotain, kun kerran aloitin, mutta mitä? En tiedä.

PS. Luin juuri Kotiliedestä lastenpsykiatri Jari Sinkkosen toteamuksen: "Nettiporno on maailma, jonka suhteen vanhemmilla ei ole harmainta hajua siitä, missä nuoret menevät."


PPS. Tarkennan varmuuden vuoksi, että tämä ei tapahtunut Malmin kirjastossa. Mutta olisi voinut tapahtua, koska järjestelmät lienevät samanlaiset.